ToimistopakettiAktiivinen ja joustava olo työpäivän aikana
Halusimme lähettää teille oheisen TOIMISTOPAKETTI-esitteen ja tarjota samalla ainutlaatuista mahdollisuutta tutustua suomalaisiin, terveyttä edistäviin tuotteisiin.
Ihminen istuu vuorokaudessa noin 8-14 tuntia.
Istumatyötä tekevät istuvat tästä suurimman osan työpisteessään, omassa työtuolissaan, jossa liikkuminen on vähäistä ja työskentelyasento saattaa olla huono. Mikäli työskentelyasento on jatkuvasti huono, rasittuu niska-hartiaseutu sekä selkä asteittain ja tämä saattaa aiheuttaa särkyjä ja poissaoloja töistä.
Tältä pohjalta olemme kehitelleet yhdessä fysioterapeuttien kanssa toimivien toimistotuotteiden paketin, joiden avulla voidaan ennaltaehkäistä raajojen puutumista ja rasittumista. Toimistopakettiin olemme valinneet parhaista parhaat; Pienillä tuotteilla voidaan saada isoja asioita aikaan. Tuotteet mukautuvat kunkin istujan painon ja rangan rakenteen mukaan – osittain jopa ilman säätöjä – tuotteet asettuvat aina kohdalleen ja tukevat oikealla tavalla. Tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja kestävät kulutusta.
Toimistopaketti on erinomainen osoitus henkilökunnalle, että heidän hyvinvoinnistaan välitetään ja toisaalta hankittaessa kunnolliset apuvälineet työpisteisiin luodaan motivaatiota ja aktiivisuutta päivään. Toisaalta tukituotteilla saattaa olla poissaoloja vähentävä vaikutus. Tuotteilla voidaan myös pidentää toimistotuolien ikää ja toimivuutta hyvin oleellisesti.
Meiltä voi kysyä tarjousta toimistopaketista tai muihin toimistoon ja hyvään oloon liittyvistä tuotteista.
Liitteenä esite toimistopaketista ja tarjous tuotteista.
Ystävällisin Yhteistyöterveisin
Leena Kallela
Spina Balans Clinic Ltd
gsm.050-555 4580
|